KOIRIEN TOTTELEVAISUUSKOE eli TOKO
Koulutuksen
tarkoitus on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä
sekä koiran ohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa.
Tottelevaisuuskokeella testataan koulutuksen tulosta eli koiran ja ohjaajan
välistä yhteistyötä. Tavoitteena on iloinen ja tottelevainen
koira, joka on sopeutunut yhteiskunnan vaatimuksiin.
Osallistumisoikeus:
10 kk täyttäneet rekisteröidyt sekä ei-rekisteröidyt
mutta tunnistusmerkityt koirat. Koirilla täytyy olla voimassa olevat rokotukset.
Kilpailukirja sekä rekisteri- ja rokotustodistus on esitettävä ilmoittautuessa järjestäjille. Kilpailukirjoja saa Kennelliitosta, koirakerhoista sekä yleensä kilpailupaikoilta.
Pennun ja nuoren koiran koulutus
LUOKAT:
Toko koostuu neljästä eri luokasta
1.
Alokasluokka (ALO)
2. Avoin luokka (AVO)
3. Voittajaluokka (VOI)
4. Erikoisvoittajaluokka (EVL)
Koiran täytyy
saada ALO-, AVO- ja VOI-luokasta 1 ensimmäinen palkinto ja EVL-luokasta
3 ensimmäistä palkintoa tullakseen tottelevaisuusvalioksi (FIN TVA)
ja lisäksi riiittävä näyttelytulos.
Alokasluokka Avoin luokka Voittajaluokka Erikoisvoittajaluokka

1 luoksepäästävyys
2 paikalla makaaminen
3 seuraaminen kytkettynä
4 seuraaminen taluttimetta
5 maahanmeno
6 luoksetulo
7 seisominen
8 vapaahyppy
9 kokonaisvaikutus
Pisteet
160-200 pistettä = 1. palkinto
140-159.75 pistettä = 2. palkinto
100-139,75 pistettä = 3. palkinto
Alokasluokan liikkeet yksityiskohtaisemmin
1
paikalla makaaminen
2 seuraaminen taluttimetta
3 maahanmeno
4 luoksetulo
5 seisominen
6 noutaminen
7 kauko-ohjaus
8 vapaa estehyppy
9 kokonaisvaikutus
Pisteet
160-200 pistettä = 1. palkinto
140-159.75 pistettä = 2. palkinto
100-139.75 pistettä = 3. palkinto
1
paikalla makaaminen
2 seuraaminen taluttimetta
3 maahanmeno
4 luoksetulo
5 lähettäminen määrätylle paikalle ja luoksetulo
6 nouto ja hyppy yli esteen
7 metalliesineen nouto
8 tunnistamisnouto
9 kauko-ohjaus
10 kokonaisvaikutus
Pisteet
255-320 pistettä = 1. palkinto
224-254,75 pistettä = 2. palkinto
192-223,75 pistettä = 3. palkinto
1
istuminen ryhmässä
2 paikalla makaaminen häirittynä
3 seuraaminen
4 seisominen, istuminen ja maahanmeno liikkeen yhteydessä
5 luoksetulo
6 lähettäminen määrätylle paikalle ja luoksetulo
7 ohjattu noutaminen
8 metalliesineen nouto ja hyppy yli esteen
9 tunnistusnouto
10 kauko-ohjaus
Pisteet
255-320 pistettä = 1. palkinto
224-254,75 pistettä = 2. palkinto
192-233,75 pistettä = 3. palkinto
PENNUN JA NUOREN KOIRAN KOULUTUS
Pientä pentua voi alkaa kouluttaa heti sen saavuttua uuteen kotiinsa. Koulutuksen tulee olla hyvin lyhytkestoista ja paljon leikkimistä. Koiraa aletaan motivoimaan joko lelulla tai makupaloilla ja on tärkeää ottaa huomioon heti alkuun koiran luonne ja tempperamentti.
Tärkeintä pennun ja nuoren koiran kouluttamisessa on kontakti ja molempien halu yhteistyöhön. Harjoittelu ei vaadi mitään erityistä aluetta tai kenttää. Pieniä koulutustuokioita voi pitää sisällä tai ulkoillessanne. Koiran on saatava kontakti ennen kuin se voi tehdä mitään yhdessä ihmisen kanssa. Kontaktiharjoituksilla koira saadaan kiinnostumaan ohjaajastaan.
Kun koiralle aletaan opettaa jotain tiettyä liikettä, täytyy muistaa paloitella liike pieniin kokonaisuuksiin. Esimerkiksi noudon harjoittelussa koiran täytyy osata lähteä esineen perään, sen täytyy osata ottaa se suuhun, kantaa sitä, tuoda esine ohjaajalle, tulla sivulle ja osattava vielä luovuttaa se. Näitä eri seikkoja pitää harjoitella erikseen, kun kaikki osat sujuvat, niin sitten voidaan yhdistää koko liike. Uudet liikkeet on syytä harjoitella ensin rauhallisella paikalla, jossa on helppo keskittyä ja taitojen karttuessa siirrytään vilkkaampiin paikkoihin ja koulutuskentille.
Pennun ja nuoren koiran kanssa on syytä vierailla jo alkuvaiheessa koulutuskentillä, jotta siitä tulisi sosiaalinen ja se oppisi keskittymään omistajaansa ja ottamaan kontaktia toisista koirista ja ihmisistä riippumatta. Oppiakseen uusia asioita koiran viretilan täytyy olla oikea. Se ei saa käydä liian kuumana. Jos sillä on liikaa patoutunutta energiaa, se ei ehdi kuunnella mitä sanot. Koiran on saatava lenkkeillä ja haistella paikkoja ennen kuin siltä voi toivoa keskittymistä vaativia tehtäviä.
Palkitseminen koiran koulutuksen tärkeimpiä asioita. Palkinnon täytyy olla hyvä, että koira motivoituu siitä, ottaa sen palkinnoksi. Koiralle täytyy löytää oikea palkitsemistapa. Ahneelle koiralle sopii hyvin makupalat ja leluista pitävälle lelu.
Jo
koulutuksen alkuvaiheessa pitäisi pyrkiä täsmällisyyteen
ja välttää käskysanojen toistoa. Yksi käsky riittää.
Käskysanaa ei pidä sanoa ilman, että vaaditaan pikaista suoritusta.
Ellei koira tee ensimmäisellä käskyllä, sitä autetaan
tekemään asia toisella käskyllä. Koeliikkeiden kouluttaminen
on tavattoman tarkkaa, jos aikoo kilpailla ja edetä ylempiin luokkiin.
Esimerkiksi vino perusasento vie pisteitä joka liikkeestä. Liikkeet
on opetettava huolella eikä edetä liian nopeasti. Virheiden takia
koiran uudelleenkouluttaminen on työlästä ja vähemmän
motivoivaa niin koiralle kuin kouluttajallekin.
Oppimisen kannalta lyhyt oppitunti on paljon tehokkaampi kuin pitkä. 2-10 minuuttia riittää yhdellä kerralla mainiosti useille koirille. Toko tulee koiralle tylsäksi, jos treenataan liikaa ja liian pitkiä pätkiä kerralla. Koulutuksen määrä ei tee mestaria vaan laatu. Omistajalta vaaditaan kekseliäisyyttä ja kykyä lukea omaa koiraa, on löydettävä oikeat nuotit oman koiran koulutukseen. Kaikki menetelmät eivät sovi kaikille.
Ensimmäinen kilpailuluokka on siis alokasluokka (ALO) ja siihen saavat osallistua koirat, jotka eivät ole aikaisemmin kahta 1. palkintoa tottelevaisuuskokeessa.
Luoksepäästävyys:
Tuomarin tulee vaikeuksitta lähestyä koiraa ja tarkastaa sen hampaat.
Paikalla
makaaminen:
Ryhmäliike, vähintään kolme koiraa, jossa koirien välit
ovat noin 3 m. Ohjaajat poistuvat koirien luota, noin 20 m päässä
he pysähtyvät ja kääntyvät koiraan päin. Paikallamakaamisaika
on 2 min.
Seuraaminen kytkettynä:
Koira seuraa ohjaajaa pää tai lapa ohjaajan vasemman polven kohdalla
talutin löysänä. Tuomari antaa määräykset nopeuden
ja suunnan muutoksista. Liikkeelle lähdettäessä tai nopeutta
muutettaessa saa käskyn toistaa. Ohjaajan pysähtyessä koira istuutuu
perusasentoon ilman eri käskyä.
Seuraaminen
taluttimetta:
Samanlainen liike kuin seuraaminen kytkettynä, mutta ilman talutinta.
Maahanmeno:
Koira seuraa vapaana. Tuomarin kehotuksesta ohjaaja pysähtyy, antaa käskyn/käsimerkin,
jolloin koira menee nopeasti maahan. Ohjaaja poistuu noin 10 m päähän
ja kääntyy koiraan päin. Tuomarin käskystä hän
palaa koiran luo ja käskee koiraa istumaan.
Luoksetulo:
Koiran istuuduttua käskystä menee ohjaaja tuomarin määräyksestä
noin noin 20 metrin päähän koirasta, joka istuu paikallaan koko
ajan. Luvan saatuaan kutsuu koiran luokseen.
Seisominen:
Koiran seuratessa vapaana sivulla ohjaaja tuomarin kehotuksesta komentaa koiran
seisomaan. Ohjaaja jatkaa pysähtymättä oin 10 m., tekee täyskäännöksen
ja tuomarin käskystä palaa koiran luo.
Vapaahyppy:
Liike alkaa perusasennosta. Koira seuraa vapaana ohjaajan vasemmalle sivulla
ja hyppää esteen yli koskematta sitä sekä pysähtyy
perusasentoon ohjaajan sivulle tämän pysähtyessä.
Kokonaisvaikutus:
Siinä huomioidaan erikoisesti ohjaajan ja koiran yhteistyötä
sekä suoritusten aikana että niiden välillä. On myös
tarkkailtava työskentelyn iloisuutta ja halukkuutta ottaen huomioon rodunomainen
tempperamentti.
Irma Niskanen
Springeri-lehdessä ilmestyneitä TOKO-aiheisia artikkeleja: (Osittainenkin lainaaminen ilman asianosaisten lupaa ehdottomasti kielletty!)
Metsästyskoe | Metsästyskoetuomarit | MEJÄ-koe | TOKO | Agility
© Springerspanielit ry