Springerspanielit ry:n epävirallisen CLUB SHOW-näyttelysäännöt

Näitä sääntöjä noudatetaan Springerspanielit ry:n epävirallisissa Club show –tapahtumissa. Ilmoittaessaan koiran näyttelyyn näytteilleasettaja sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä sekä suostuu siihen, että hänen ilmoittautumislomakkeessa antamansa henkilö- ja osoitetiedot saa julkaista ja antaa ulkopuolisille, ellei hän ole tätä osoitetietojen osalta erikseen kieltänyt.

OSALLISTUMISOIKEUS

Näyttelyyn saavat osallistua FCI:n tunnustaman maan kenneljärjestössä rekisteröidyt FCI:n ja Pohjoismaisen Kennelunionin PKU:n hyväksymien rotujen koirat, jotka on tunnistusmerkitty Kennelliiton hyväksymällä tavalla ja täyttävät voimassa olevat Kennelliiton hyväksymät terveys- ja rokotusmääräykset ja viimeistään näyttelypäivänä täyttävät viisi kuukautta. Suomen lain vastaisesti typistetyt koirat eivät saa osallistua. Kivesvikaisia koskee muutoin Suomen Kennelliiton sääntöjen mukainen osallistumisoikeus, mutta ne voivat osallistua turistiluokkaan.

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen tapahtuu

  • SKL:n ilmoittautumislomakkeella
  • tai vapaamuotoisella ilmoittautumisella
  • tai yhdistyksen mahdollisesti laatimalla erillisellä paperisella tai sähköisellä ilmoittautumiskaavakkeella

Kunkin tapahtuman järjestelytoimikunta päättää millä em. tavoilla ilmoittautumiset vastaanotetaan. Ilmoittautumisesta tulee käydä ilmi seuraavat tiedot:
Koiran virallinen nimi, syntymäaika, rekisterinumero, koiran vanhempien nimet, luokka (johon koira osallistuu), kasvattajan nimi ja omistajan nimi, omistajan osoite, omistajan puhelinnumero, omistajan sähköpostiosoite (jos on).
Ilmoittautumisen yhteyteen on aina lisättävä kuitti maksetusta ilmoittautumismaksusta (vähintään maksun arkistointinumero). Ilmoittautuminen on maksuineen toimitettava näyttelytoimikunnalle ennen ilmoittautumisajan päättymistä.

ILMOITTAUTUMISEN PERUUTTAMINEN

Ilmoittautumisen peruuttamisessa ja ilmoittautumismaksun palautuksissa noudatetaan SKL:n kulloinkin voimassa olevia säännöksiä paitsi, että ilmoittautumismaksua ei palauteta tuomarimuutoksen takia.

NÄYTTEILLEASETTAJIA KOSKEVAT SÄÄNNÖT

Näytteilleasettajan tulee huolehtia koiransa hyvinvoinnista ja hyvästä kohtelusta. Näytteilleasettaja vastaa esittämiensä/omistamiensa koirien näyttelyssä mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Näytteilleasettaja ei saa puhutella arvostelevaa tuomaria näyttelypaikalla ennen arvostelua eikä arvostelun aikana ilman pakottavaa syytä. Näytteilleasettaja ei saa häiritä eikä moittia tuomaria tai muuten käyttäytyä näyttelypaikalla sopimattomasti tai hyvän tavan vastaisesti.

ULKOMUOTOTUOMARIT

Arvostelevan tuomarin ei tarvitse olla Suomen Kennelliiton hyväksymä ulkomuototuomari.

ARVOSTELULUOKAT

Urokset ja nartut arvostellaan erikseen kummassakin rodussa. Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen koiraa ei voida siirtää toiseen luokkaan kuin mihin se on ilmoitettu. Yksi koira voi osallistua näyttelyssä yhteen tai useampaan luokkaan, mikäli koiralla on näiden sääntöjen mukainen osallistumisoikeus kaikkiin luokkiin, joihin se on ilmoitettu. Yksi ilmoittautumismaksu kattaa osallistumisoikeuden yhteen luokkaan.
Arvosteluluokissa jaetaan laatupalkinnot SKL:n näyttelysääntöjen mukaisesti. Kirjallinen arvostelu annetaan luokkansa voittaneelle koiralle ja arvostelut julkaistaan Springeri-lehdessä valokuvan kera kaikista luokkavoittajista. Muut päätöksensä tuomari voi halutessaan suullisesti kertoa. Laatuarvostelu luokan voittaneesta koirasta kirjoitetaan kilpailuluokan jälkeen. Springerspanielit ry:n hallituksen päätöksellä voidaan tapahtuma järjestää jakamatta lainkaan laatupalkintoja ja/tai kirjallisia arvosteluja. Luokissa sijoitetaan neljä parasta koiraa paremmuusjärjestykseen. Mikäli laatupalkintoja ei jaeta, tuomari voi olla sijoittamatta/palkitsematta koiran. Tällöin tuomari kertoo suullisesti koiran esittäjälle syyn tähän.

Pikkupentuluokka (valinnainen)
Kilpailuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät viisi (5) kuukautta, mutta eivät ole täyttäneet seitsemää (7) kuukautta. Tuomari voi antaa lupaavina pitämilleen pennuille kunniapalkinnon. Pentuluokassa ei jaeta laatupalkintoa.
Pentuluokka
Kilpailuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät viisi (5) kuukautta, mutta eivät ole täyttäneet yhdeksää (9) kuukautta. Mikäli näyttelyssä järjestetään erillinen pikkupentuluokka, tämä luokka on kilpailuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät seitsemän (7) kuukautta, mutta eivät ole täyttäneet yhdeksää (9) kuukautta. Tuomari voi antaa lupaavina pitämilleen pennuille kunniapalkinnon. Pentuluokassa ei jaeta laatupalkintoa.
Rotunsa parhaan pennun valinta
Pentuluokan KP:llä palkituista nartusta ja uroksesta valitaan rotunsa paras pentu.
Junioriluokka
Koirille, jotka ovat täyttäneet viimeistään näyttelypäivänä yhdeksän (9) kuukautta, mutta eivät ole täyttäneet kahdeksaatoista (18) kuukautta. Urosten ja narttujen luokkavoittajista valitaan rotunsa paras juniori.
Nuorten luokka
Koirille, jotka ovat täyttäneet viimeistään näyttelypäivänä viisitoista (15) kuukautta, mutta eivät ole täyttäneet kahta (2) vuotta.
Avoin luokka
Koirille, jotka ovat täyttäneet viimeistään näyttelypäivänä viisitoista kuukautta (15). Myös Suomen muotovalioilla on oikeus osallistua avoimeen luokkaan.
Käyttöluokka
Koirille, jotka on palkittu käyttökokeessa: hyväksytty spanielien taipumuskoe (SPA1) ja/tai SPME-kokeessa vähintään AVO3 ja/tai MEJÄ-kokeessa vähintään AVO3 Club Show’n viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä.
Metsästyskoepalkittujen luokka
Koirille, jotka on palkittu SPME-kokeessa Club Show’n viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä.
Valioluokka
Koirille, jotka ovat viimeistään näyttelypäivänä täyttäneet viisitoista (15) kuukautta ja ovat ilmoittautumisajan päättyessä Suomen muotovalioita tai jonkun maan vahvistettuja muotovalioita (ulkomaalaisissa valionarvoissa SKL:n tietokannassa näkyvä tai erillisellä todistuksella osoitettu).
Veteraaniluokka
Koirille, jotka ovat viimeistään näyttelypäivänä täyttäneet kahdeksan (8) vuotta. Mikäli näyttelyssä on erillinen superveteraaniluokka, tähän luokkaan voi osallistua koirat, jotka eivät ole täyttäneet kymmentä (10) vuotta.
Superveteraaniluokka (valinnainen)
Koirille, jotka ovat viimeistään näyttelypäivänä täyttäneet kymmenen (10) vuotta.
Parhaan veteraanin valinta
Paras uros- ja narttuveteraani valitaan kummankin sukupuolen parhaista veteraani- ja superveteraaniluokissa (mikäli on erikseen superveteraaniluokka). Rodun paras uros- ja narttuveteraani kilpailevat rodun parhaan veteraanin arvosta.
Turistiluokka
Luokkaan voi osallistua esim. pikkuvikaiset koirat (esim. purentavika, kivesvika) tai vaikka muuten vaan eli mitään syytä ei ole pakko olla. Luokkien voittajat kilpailevat rotunsa parhaasta turistikoiran arvosta ja kummastakin rodusta paras turisti osallistuu Best In Show turistin valintaan BIS-kehässä. Turistiluokkaan osallistuvilla ei ole osallistumisoikeutta parhaan uroksen ja nartun valintaan.
Paras uros ja paras narttu
Luokkavoittajat luokista junioriluokka, nuorten luokka, avoin luokka, käyttöluokka, metsästyskoepalkittujen luokka, valioluokka, veteraaniluokka ja superveteraaniluokka osallistuvat rodun parhaan koiran valintaan, urokset ja nartut erikseen. Tuomari sijoittaa neljä (4) parasta paremmuusjärjestykseen.
Kasvattajaluokka
Neljä (4) saman kasvattajan kasvattamaa samanrotuista koiraa (ei ikärajoituksia eikä rajoituksia monestako yhdistelmästä). Ryhmistä sijoitetaan neljä paremmuusjärjestykseen. Rodun paras kasvattajaryhmä jatkaa Best In Show kasvattajaryhmän valintaan BIS-kehässä.
Jälkeläisluokka
3-5 uroksen tai nartun jälkeläisistä muodostuva ryhmä, ei ikärajoituksia. Tuomari sijoittaa neljä parasta ryhmää, joista voittaja osallistuu Best In Show –jälkeläisluokan valintaan BIS-kehässä.

MUUT KILPAILUT ROTUKEHÄSSÄ

Junior handler -kilpailu (valinnainen)
Kilpailuluokat 10-13v. ja 14-17v. Kummassakin kilpailuluokassa, kilpailijat sijoitetaan 1-4, loppukilpailuna ikäluokkansa voittajista valitaan BIS-junior handler.
Paras pää
Tuomari voi koirien laatuarvostelun yhteydessä kutsua ko. koiran paras pää –kilpailuun. Tästä osoituksena koiralle jaetaan nauha. Paras pää –kilpailussa palkitaan rodun paras pää. Kilpailu käydään rotuarvostelun jälkeen ennen BIS-kehää.
Parhaat liikkeet
Tuomari voi koirien laatuarvostelun yhteydessä kutsua ko. koiran parhaat liikkeet –kilpailuun. Tästä osoituksena koiralle jaetaan nauha. Parhat liikkeet –kilpailussa palkitaan rodun parhaiten liikkuva koira. Kilpailu käydään rotuarvostelun jälkeen ennen BIS-kehää.
ROP-metsästyskoepalkittu
Metsästyskoepalkittujen luokkien parhaasta nartusta ja uroksesta valitaan rotunsa paras metsästyskoepalkittu, joka osallistuu BIS-metsästyskoepalkitun valintaan BIS-kehässä.

BIS-KEHÄ

BIS-kehässä valitaan:

  • Pukukilpailu (valinnainen) - Club Show’ssa voidaan järjestää pukukilpailu. Pukukilpailussa kilpailee yksi tai useampi ihminen yhdessä yhden tai useamman koiran kanssa. Paras pukukilpailuun osallistunut palkitaan.
  • BIS-pentu, johon osallistuvat rotunsa parhaat pennut kummastakin rodusta. Palkitaan BIS1 ja BIS2.
  • BIS-juniori, johon osallistuvat rotunsa parhaat juniorit kummastakin rodusta. Palkitaan BIS1 ja BIS2.
  • ROP-englanninspringerspanieli, johon osallistuvat englanninspringerspanielien paras uros ja paras narttu. Palkitaan ROP ja VSP.
  • ROP-walesinspringerspanieli, johon osallistuvat walesinspringerspanielien paras uros ja paras narttu. Palkitaan ROP ja VSP.
  • BIS-turisti, johon osallistuvat rotunsa parhaat turistit kummastakin rodusta.
  • BIS-metsästyskoepalkittu – kilpailuoikeus on rotukehässä valitulla ROP-metsästyskoepalkitulla koiralla. Kilpailu on kummallekin rodulle yhteinen kilpailu. Palkitaan tuomarin valitsema BIS-metsästyskoepalkittu.
  • BIS-pari, johon voi osallistua kaksi (2) samanrotuista koiraa, joilla on joko sama omistaja tai kasvattaja. Kilpailu on kummallekin rodulle yhteinen kilpailu. Palkitaan tuomarin valitsema BIS-pari.
  • BIS-kasvattaja, johon osallistuvat rotunsa parhaat kasvattajaryhmät kummastakin rodusa.
  • BIS-jälkeläisryhmä, johon osallistuvat rotunsa parhaat jälkeläisryhmät kummastakin rodusta.
  • BEST IN SHOW, johon osallistuvat kummankin rodun rotunsa parhaaksi valitut koirat.

MUUT MAHDOLLISET KILPAILUT

Tapahtuman järjestelytoimikunta voi Springerspanielit ry:n hallituksen päätöksellä järjestää myös muita kilpailuja kuin näissä säännöissä mainitut.

MUUT OHJEET

Tuomarin antamasta arvostelusta ei voi valittaa. Näyttelyssä voidaan toimia yhdellä kehäsihteerillä per kehä. Club Show’ta koskee Kennelliiton antidoping -määräykset ja yleinen jääviyssääntö. Club Show’n järjestämisessä noudatetaan myös soveltuvin osin näyttelysääntöjä täydentäviä ohjeita ja näyttelyiden järjestämisohjetta sekä noudatetaan koiranäyttelyiden periaatteita ja käytäntöä. Club Show’n tuloksia ei toimiteta Kennelliittoon.
Springerspanielit ry:n hallitus voi erityisistä syistä poiketa näistä ohjeista.
Club Show’ssa voidaan hallituksen päätöksellä jakaa rodun päänäyttelyssä jaettavaksi osoitetut kiertopalkinnot.