TIEDOTUS KAIKILLE YLI 8v. WALESINSPRINGERIN OMISTAJILLE

Olemme saaneet viimeisen vuoden aikana kiitettävästi walesinspringerspanieleita osallistumaan rodulle tärkeään koirien geenitutkimukseen antamalla verinäytteitä. Tällä hetkellä näytteitä on koossa noin 250 kappaletta ja kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavia koiria joukossa on 19.

 Nyt rotumme pääsy geenitutkimukseen kilpirauhasen vajaatoiminnan suhteen on todella lähellä.  Tutkimus päästäisiin aloittamaan jo kevään kuluessa, jos saamme tarvittavat näytteet kasaan, mutta tarvitsisimme vielä kipeästi apua rotua omistavilta.

Voit siis olla avuksi jos omistat  noin 8-10-vuotiaan terveen walesinspringerspanielin, jonka turkki ja iho ovat hyvässä kunnossa, se on pirteä ja reipas eikä ole kylmänarka.

Prof. Lohi tutkimusryhmineen toivoo saavansa sairaiden koirien verrokkikoiriksi saman verran mahdollisimman todennäköisesti terveitä koiria, siksi tarvitsisimme vielä näytteet n. 20:ltä vielä hyvät kilpirauhasarvot omaavalta vanhalta koiralta. Tämän vuoksi etsimme yllämainitut kriteerit täyttäviä pirteitä veteraaneja kilpirauhastesteihin (TSH ja T4 arvot). Tarvitsemme testeihin vähintään 30-40 tervettä vanhaa koiraa, koska osalla vanhuksistahan kilpirauhasarvot saattavat heitellä jo iänkin takia.

Joukkonäytteenottotilaisuuksia kilpirauhastestejä varten järjestetään Vantaalla Hakunilassa allamainittuina ajankohtina, jos koira ei ole vielä luovuttanut näytettä geenitutkimukseen, se hoituu samalla kertaa. Rotuyhdistys osallistuu testikuluihin, ja koiranomistajan osuudeksi jää vain 12e, eli paitsi hyvän mielen auttamisesta rodun kannalta tärkeässä tutkimuksessa, saat tietoosi koirasi kilpirauhasarvot ja mikäli niissä on poikkeamia niin voidaan koiran lääkintä aloittaa ajoissa, ja tämä siis varsin edulliseen hintaan.

Jos koiraltasi on tutkittu kilpirauhasen toiminta aivan lähiaikoina ja arvot ovat tiedossasi, tarvitaan ainoastaan näyte geenitutkimusta varten.  Näissä tapauksissa ota yhteyttä allamainittuun osoitteeseen.

Kilpirauhastestinäytteitä kerätään tiistaina 9.3.2010 (alk. klo 18.00) ja lauantaina 13.3 2010 (alk. klo 13.00) Vantaan Hakunilassa/ Eläinklinikka Karvakamut , Hakunilan ostoskeskus os. Laukkarinne 2, 01200 Vantaa, sijaintitiedot tarkemmin: http://www.karvakamut.fi/

Ilmoittautumiset ja tiedustelut : (mieluiten sähköpostilla) dirlian (at) elisanet.fi tai puh. (ilt.) 041 645 3993 / Maarit Ruotsalainen. Ilmoittautuessasi mainitse oma nimesi ja yhteystietosi, koirasi virallinen nimi, rekisterinumero, ikä sekä päivämäärä jolloin olisit tulossa.

Jo tässä vaiheessa muistutukseksi, että testiin tulevien koirien on paastottava 12 tuntia ennen näytteenottoa (vettä saa antaa).

Osallistumalla mahdollistat rotumme pääsyn mukaan tutkimukseen, joka herättää toivoa sairausgeenien löytymisestä ja mahdollisuudesta testien avulla löytää sairaat yksilöt ennenkuin niitä ehditään käyttää jalostukseen.



© Springerspanielit ry