ROTUMÄÄRITELMÄT, KOIRANÄYTTELYT & KASVATUSTYÖ

Säde Hohteri

Mitä on arvosteleminen?

Suomen kielen perussanakirjan mukaan arvosteleminen tarkoittaa jonkin asian arvon määrittelemistä hyvien ja huonojen puolien perusteella. Koiranäyttelyssä tuomari siis toimii vähän samantapaisesti kuin kaikissa arvostelulajeissa eli tuomari antaa koiralle "pisteitä" eri asioista. Tärkeimmät asiat, joista pisteitä annetaan ovat rakenne, liikkeet ja luonne (vastaa esim. pariluistelun teknisiä pisteitä) sekä tyyppi ja kokonaisvaikutelma (vastaa pariluistelun taiteellisia pisteitä). Koiran parina näyttelykehässä on handleri (vastaavasti kuin pariluistelussa on pari) ja vasta näiden kahden yhteistoiminta luo sen kokonaisuuden, mitä tuomari arvostelee. Lisäksi koiria arvostellaan kahdesta eri näkökulmasta: laadun ja kilpailutilanteen. Pariluistelussa tuomarit antavat sijapisteitä, jotka oikeastaan ovat ainoat lopputulokseen vaikuttavat pisteet. Ja näinhän koiranäyttelyissä tuomaritkin menettelevät, vaikka onneksi meillä koiranomistajat saavat myös kirjallisen laatuarvostelun, jolla on valtava merkitys jalostukselle.

Koiranäyttelyissä koiran laadun arvostelemiseen vaikuttavat monet asiat mm:
· Yleiset kynologiset normit
· Rotumääritelmä ja sen tulkinta
· Tuomarin ominaisuudet ja tausta

Mikä on rotumääritelmä?

Rotumääritelmät ovat syntyneet nykyiseen kirjalliseen muotoonsa vasta noin 100 - 150 vuotta sitten. Samoihin aikoihin alkoivat rodutkin vasta muotoutua nykyisessä mielessä, vaikka tietyntyyppisiä rotuja oli jo olemassa 4.000 - 5.000 vuotta sitten. Tuolloin on ollut viisi alkukoirarotua, joista yksi oli vinttikoira.

Kaikki koirat ovat kehittyneet sudesta. Varhaiset kesykoirat levisivät Lähi-Idästä Eurooppaan, Afrikkaan ja Australiaan. Koira on menestynyt kaikkialla kohtalaisen erikoistumisensa (esim. erinomainen haju- ja kuuloaisti), suuren mukautuvaisuutensa, älykkyytensä ja sosiaalisen yhteistyökykynsä ansiosta.

Ensimmäinen koiranäyttely pidettiin Englannissa vuonna 1859. Siinä esitettiin pointtereita ja settereitä. Vanhin olemassa olevista kenneljärjestöistä on Englannin Kennelklubi (The Kennel Club) KC, joka on perustettu v. 1873. Tällöin alkoi myös rotumääritelmien laatiminen. Kirjalliset rotumääritelmät liittyvät nimenomaan järjestäytyneeseen kenneltoimintaan. USA:n Kennelklubi on perustettu 1884. Suomen Kennelliitto on Pohjoismaissa vanhin (per. 1889). Kennelklubien tarkoitus on puhdasrotuisten koirien ominaisuuksien vaaliminen ja koirien jalostustoiminnan kehittäminen. FCI tunnustaa lähes 350 rotua. Kaiken kaikkiaan on eri koirarotuja arvioitu olevan n. 450 kpl, kenties ylikin.

Rotumääritelmän (standardin) päätarkoitus on kuvata, minkälainen on rodun ihanneyksilö. Rotumääritelmä kuvaa yleensä aina urosta. Narttuun liittyy tiettyjä erityisominaisuuksia, joita ei ole yleensä mainittu rotumääritelmissä esim. narttu on rungoltaan hieman pidempi kuin uros. Rodun ihanneyksilö = muotovalio.

Rotumääritelmän tulisi siis kuvata rodun ihanneyksilö päästä hännänpäähän. Valitettavasti samasta rodusta saattaa olla useitakin erilaisia rotumääritelmiä olemassa. Teoriassa rotumääritelmiä on yhtä monta kuin on kennelmaailmassa "pääkenneljärjestöjä" ja näitähän on useita: FCI, KC, AKC (Amerikan Kennelklubi), CKC (Kanadan), Australian ja Uuden Seelannin …

FCI:ssä on kullekin rodulle määritelty kotimaa, joka yleensä on se maa, mistä rotu on peräisin. Tällä maalla on vastuu rotumääritelmästä ja sen muuttamisesta. Muissa kenneljärjestöissä on toisenlaiset periaatteet esim. Amerikassa "muutetaan" rotumääritelmiä oman kenneljärjestön päätösten mukaan esim. whippetillä, joka on englantilainen rotu, on erilainen rotumääritelmä (koko) USA:ssa kuin Englannissa, samoin on italianvinttikoiralla (värit) erilainen USA:ssa kuin FCI:ssä. Cockerspanielistahan amerikkalaiset kehittivät ihan uuden rodun kuten mm. staffordshirenbullterrieristäkin.

Rotumääritelmät ovat toimineet tietoisen jalostuksen pohjana aina siitä asti, kun heterogeenisestä koiramateriaalista runsaat sata vuotta sitten alettiin jalostaa homogeenisiä rotuja. Rotu tarkoittaa oikeastaan vain koirajoukkoa, mikä lisääntyy keskenään. Tänä päivänä koirarotu on suljettu kokonaisuus, johon sijoitetaan vain tietyt kriteerit täyttävät koirat. Tällaisen suljetun sisäisen joukon geneettinen koostumus kapenee ja vaihtelu pienenee. Tästä syystä yhden rodun yksilöt muistuttavat enemmän toisiaan kuin jonkin toisen rodun yksilöä.

Rotumääritelmä sisältää kuvauksia kokonaisvaikutelmasta sekä rotupiirteistä ja sen tarkoituksena on kuvata rodun toivottuja ominaisuuksia.

Kokonaisvaikutelma kuvaa yksilön ulkonäköä suhteessa niihin rotupiirteisiin, joita toivotaan kyseiselle rodulle. Kokonaisvaikutelma on eri tekijöiden muodostama kokonaisuus.

Rotupiirre (rotuominaisuus) on kynologiselta kannalta se muoto ja ulkonäkö, mikä on yhteinen ja tunnusomainen tietyn rodun yksilöille. Rotupiirteitä ovat mm. silmien ja korvien muoto, hännän kiinnitys ja asento, koiran väri jne.

Tyyppi on kielellisesti monimutkainen käsite, jolla on erilainen merkitys eri tilanteissa. Ulkomuotoarvostelussa on sanalla "tyyppi" selvästi rajoitettu sisältö, nimittäin koiran rakenteellis-toiminnallinen tyyppi, se ruumiinmuoto, joka tekee koiran parhaiten soveltuvaksi ihmisen tarkoituksiin. Suomen kielen perussanakirjan mukaan tyyppi tarkoittaa tiettyjen ominaisuuksien kokonaisuutta, joka on tunnusomainen jonkin ryhmän kaikille jäsenille. Ulkomuotoarvostelussa tyypillä tarkoitetaan yleensä myös samantapaista asiaa. Kaikissa roduissa on useita hyväksyttyjä tyyppejä.

Rakenteellis-toiminnallinen tyyppioppi

Rakenteellis-toiminnallinen tyyppi tarkoittaa koiran ruumiinmuotoa, joka tekee sen parhaiten soveltuvaksi sen käyttötarkoitukseen. Muoto ja toiminta ovat siis erottamasti yhteen sidottuja. Tämän päivän koirilta vaaditaan edelleen niitä piirteitä, jotka ne muinoin on tehnyt kykeneviksi suorittamaan tiettyä tehtävää. Olkoonkin, että alkuperäinen käyttötarkoitus on jo kauan sitten muuttunut vaikkapa puhtaasti seurakoiran rooliksi.

Tunnetuin ihmisiä tyypittelevä järjestelmä lienee Rautmannin järjestelmä. Sen mukaan ihmisiä on kolme anatomista ryhmää: leptosomi, mesosomi ja pyknikko. Leptosomi on hento ja kevyt ja sillä on pitkät ohuet lihakset ja kapea, mutta pitkä rintakehä. Pyknikko on leveä, vahva ja tanakka, ja sillä on raskas ja voimakas lihaksisto ja leveä, syvä rintakehä. Mesosominen tyyppi on näiden kahden välimuoto.

Tätä tyyppijakoa voidaan luonnollisesti soveltaa kaikkiin eläimiin. Nokkahauki on leptosomi, turska mesosomi ja valas pyknikko. Pääskynen on leptosomi, varis mesosomi ja englanninvinttikoira leptosomi. Järjestelmää voidaan käyttää luonnehdittaessa lajeja ja rotuja sekä myös eri yksilöitä rodun sisällä.

Myös kynologiassa on oivallettu koiran ruumiinrakenteen ja käyttötarkoituksen riippuvuussuhde. Saksalainen Rudolf Löns oli ensimmäinen, joka esitti ajatuksen, että koiran liikuntamallit ovat niiden rakenteen kuvastajia ja että tyypit voidaan jaotella Rautmannin systeemin mukaan.

Norjassa kehitettiin edelleen tätä ajatusta ja norjalaisen kynologin ja ulkomuototuomarin Olof Roigin rakenteellis-toiminnallisten tyyppien nimet ovat: velocide, duride ja vigoride. Roigin tyyppioppi on erittäin tunnustettu ja edelleen sitä opetetaan mm. uusille ulkomuototuomareille Pohjoismaissa.
· Velocide vastaa suurin piirtein Rautmannin leptosomityyppiä.
· Duride vastaa Rautmannin mesosomityyppiä.
· Vigoride vastaa Rautmannin pyknikkoa.


Velocide

Vinttikoiran ruumiinmuoto on velocide (laukkamuoto). Kaikki koirat laukkaavat, kun vauhti on tarpeeksi suuri, mutta vinttikoirat ja muut rodut, joilla on samanlainen ruumiinmuoto, vaihtavat vauhdin lisääntyessä ravin laukaksi aikaisemmin, ja niillä on kokoonsa nähden suurin laukkavauhti.

 

Duride

Saksanpaimenkoiran ja muiden samanlaisten koirien ruumiinmuotoa järjestelmä luonnehtii durideksi (kestäväksi muodoksi). Tämä tarkoittaa sitä, että ruumiinmuoto tukee ensi
sijassa kestävää ravia, mutta kunkin yksilön kestävyys riippuu myös muista tekijöistä kuten kunnosta, harjoituksesta, tarmosta, halusta jne. Tämäntyyppistä koiraa sanotaan
myös ravaajatyyppiseksi. Jonkin toisen ruumiinmuodon omaava yksilö voi toki ollapaljonkin kestävämpi kuin kestävyysmuodon omaava yksilö.

 


Vigoride

Järjestelmä luonnehtii kolmatta suhteellisen raskasrakenteisten koirien ruumiinmuotoa vigorideksi (vahvaksi muodoksi, voimatyypiksi). Sillä ei tarkoiteta sitä, että jokainen vigoride koira olisi vahvempi kuin jokainen muun tyypin koira. Onhan ilmeistä, että irlanninsusikoira, joka on velocide, on vahvempi kuin bostoninterrieri, joka on vigoride.

 


Rakenteellis-toiminnalliset tyypit ilmenevät pääasiassa koirien linjoissa, mittasuhteissa, rungonpituudessa ja kulmauksissa. Linjat ja mittasuhteet ovat tyypin pääelementit. Vaikka nykyisin puhtaita tyyppejä on enää harvassa (vinttikoirat ovat edelleen "puhtaita" velocide-tyypin edustajia), niin kuitenkin rakenteellis-toiminnallinen tyyppimalli vaikuttaa siihen, mitkä piirteet ovat toivottavia eri roduille.

Rotumääritelmiä ei ole laadittu siten, että pelkästään rotumääritelmää lukemalla tietäisi, minkänäköisestä ja -tyyppisestä koirasta on kysymys. Lukijan on lisäksi tunnettava koirarodun historia, käyttötarkoitus sekä hänellä on oltava runsaasti kokemusta rodusta.

Miten rotumääritelmät ovat syntyneet?

Useimmat rotumääritelmistä ovat perusasioiltaan hyvinkin vanhoja - lähes satavuotiaita, jotkut jopa ylikin. Rotumääritelmän ovat kirjoittaneet järjestäytyneen kenneltoiminnan alkutaipaleella rodun ensimmäiset harrastajat, joilla on ollut vahva tarve kertoa, mitä rotupiirteitä (ominaisuuksia) rotuun kuuluu. He ovat saattaneet korostaa vahvuutta, mutta syynä on kenties ollutkin pelko siitä, että liian kevyet koirat pääsevät "valtaan". Kaikki rotumääritelmissä olevat termit ja sanonnat on suhteutettava eli tulkittava suhteessa niihin koiriin, mitkä ovat olleet malleina silloin, kun rotumääritelmää on kirjoitettu.

Rotumääritelmätekstien pituus ja perusteellisuus ovat hyvin paljon riippuvia rodun kotimaasta. Englantilaisperäisillä roduilla on yleensä hyvin ylimalkaiset rotumääritelmät; ne ovat lyhyet ja monet asiat on jätetty sanomatta kokonaan. Italialaisilla roduilla on kaikkein pisimmät ja yksityiskohtaisimmat rotumääritelmät; niissä on usein myös runsaasti numeroita ja mittoja.

Eri rotumääritelmien termejä ja sanontoja ei tule verrata keskenään siinä mielessä, että tekisi niiden perusteella päätelmiä rotujen eroista. Rotumääritelmiä eivät ole kirjoittaneet samat henkilöt vaan täysin eri koiraharrastajat, mahdollisesti myös eri maissa, joten he ovat tarkoittaneet aivan eri asioita samoilla sanoilla.

Rotumääritelmää käännettäessä saattaa valitettavasti syntyä virheitä. Jokaisessa kielessä on terminologiaa, sanontoja, joiden kääntäminen toiselle kielelle on erittäin hankalaa. Myös yhdelle sanalle löytyy yleensä useita käännöksiä, ja on todella vaikeata löytää (tietää) juuri se oikea käännös. Saattaa myös olla, että rodun alkuperäinen rotumääritelmä on kirjoitettu esim. portugalin kielellä, jolloin suomennettaessa on käytettävä hyväksi jotain FCI:n virallista kieltä ja tahattomien virheiden todennäköisyys vain kasvaa.

Ovatko koirat rotumääritelmän mukaisia?

Jotkut koirarodut ovat muuttuneet vuosikymmenien kuluessa, vaikka rotumääritelmä ei olekaan muuttunut. Näin on käynyt esim. saksanpaimenkoiralle. Muutos alkoi tällä rodulla 1970-luvulla. Myös esim. englanninbulldoggi on nykyisin aivan eri näköinen koira kuin rotumääritelmää kirjoitettaessa 1900-luvun alkupuolella. Villakoirat ovat myös muuttuneet, mutta kyseessä on tietoinen muutos, jolloin on muutettu myös rotumääritelmää.

Vinttikoiraroduista ovat eniten muuttuneet whippet ja englanninvinttikoira. Whippetit olivat vielä muutama vuosikymmen sitten tyypiltään "vahvoja italianvinttikoiria" - nykyisin ne ovat enemmän pienoiskokoisia pitkälinjaisia englanninvinttikoiria. Englanninvinttikoirat ovat nykyisin selvästi jakautuneet juoksijakoiriin ja näyttelykoiriin. Tämä eriytyminen alkoi, kun ratajuoksuharrastus alkoi saada jalansijaa 1900-luvun alkupuolella ensin USA:ssa ja hieman myöhemmin Isossa-Britanniassa.

Sekä englanninspringerspanielit että walesinspringerspanielit näyttävät myös muuttuneen vuosikymmenien kuluessa. Englanninspringerin rotumääritelmän yleisvaikutelmassa sanotaan: "Sopusuhtainen, tiivis, vahva, iloinen, toiminnallinen. Korkeajalkaisin ja rakenteeltaan linjakkain kaikista brittiläisistä maaspanieleista." Kun ulkopuolisin silmin katsoo kuvia tämän päivän koirista ja vertaa niitä 1940-luvun koiriin, niin nykyiset koirat ovat huomattavasti korkeajalkaisempia, lyhyempirunkoisia ja linjakkaampia. Rotumääritelmän yleisvaikutelman sisältö näyttää vaikuttaneen erittäin vahvasti rodun ulkomuodon kehittymiseen. Walesispringerin rotumääritelmän yleisvaikutelmassa sanotaan: "Sopusuhtainen, tiivis, ei korkearaajainen; rakenteeltaan hyvin kestävä ja työkykyinen. Liikkeet nopeat, toimeliaat ja tehokkaat." Myös tämän rodun kohdalla nykyiset koirat ovat huomattavasti matalaraajaisempia kuin 1940-luvun koirat.

Kirjoitettua rotumääritelmää saattavat "romuttaa" siis tulkinnat ja yleinen tapa. Lisäksi tietenkin myös muotivirtaukset tekevät omaa myyräntyötään. Myös rotumääritelmässä olevien sanojen merkitys saattaa muuttua vuosikymmenien kuluessa.

Tuomarin ominaisuudet ja tausta

Kaikissa kenneljärjestöissä on tuomareille jonkinasteinen koulutus, joka sisältää ainakin seuraavat osiot:
· Koiran anatomia
· Koiran luonne ja käyttäytyminen
· Rotutietous
· Tuomarin käyttäytyminen ja etiikka

Eri maissa on kuitenkin erilaiset tavat ja toimintamallit, joten mitään yleispätevää koulutusta ei ole edes FCI:n sisällä puhumattakaan eri kenneljärjestöjen kesken. On paljon FCI-maita, joissa esiintyy vain osa roduista ja siitä huolimatta tuomari hyvin "helposti" saa esim. kaikkien rotujen arvosteluoikeudet.

Tuomarin arvostelutaitoon ja -tyyliin vaikuttavat:
· Se kennelmaa ja -ilmapiiri, mistä tuomari on kotoisin.
· Tuomarin tausta; mistä roturyhmästä tuomari on lähtöisin.
· Se kokemus, mikä tuomarilla on rodusta. Kasvattajatuomarin näkökulma poikkeaa aina esim. yleistuomarin näkökulmasta.
· Tuomarin arvostelukokemus ja -tyyli.
· Minkätyyppisiä koiria rodusta on tuomarin kotimaassa.
· Tuomarin persoonallisuus, myös sukupuoli ja ikä (sekä fyysinen että tuomari-ikä).

Lisäksi vaikuttavat tietenkin myös ympäristötekijät eli näyttelypaikka, minkälainen "päivä" on tuomarilla, kehätoimitsijat, näytteille asettajat jne.

Tuomareiden kaksi eri arvostelutyyliä:

Kumpikin näistä arvostelutyyleistä on ok, kunhan tuomari ei mene tyylissään äärimmäisyyksiin. Vaikka tuomari tutkisikin vain yksityiskohtia, niin kyllä hänen on tunnistettava voittajakoiransa katsomalla koiria, eikä tutkimalla papereitaan. Mikäli tuomari katsoo vain kokonaisuutta, niin halutun kokonaisuuden on kuitenkin oltava rodulle tyypillinen; voittajan ei tule olla yleinen komea show-koira, josta ei tiedä, mitä rotua se on.

Tuomarilla saattaa myös olla "pallo hukassa". Yleensä tähän on syynä se, ettei tuomarilla ole kovin suurta kokemusta rodusta. Hänellä saattaa olla kehässään iso luokka, joka on kenties hyvin tasainen tai aivan eri tyyppiä kuin mihin hän on tottunut.

Rotumääritelmät luovat perustan koirien yhdenmukaiselle arvostelulle estämättä kuitenkaan tuomaria ilmaisemasta henkilökohtaista käsitystään rotumääritelmien tulkinnasta.

Arvostelemisen dilemma

Arvosteleminen on aina kompromissien tekemistä, aina valintaa, luopumista jostakin. Tuomarilla on yleensä selvä näkemys siitä, mitä hän haluaa, minkälainen hänen mielestään on hyvä koira. Koirien arvostelussa ei kuitenkaan ole absoluuttista totuutta. Kaikissa koirissa on parantamisen varaa. Entäpä jos kehässä ei ole yhtään tällaista tuomarin ihannekoiraa (tämä on erittäin yleinen tilanne). Mistä pitää luopua? Kumpi voittaa: koira, jolla on fantastinen pää, erinomainen etuosa, mutta heikko takapää ja lyhyet liikkeet vai koira, jolla on tavanomainen pää, tyydyttävä etuosa, mutta hyvä takapää ja pitkät sulavat liikkeet.

Laatuarvosteluskaala on eri roduissa ja eri tuomareilla erilainen. Saksalaisille palveluskoiratuomareille on erittäin tärkeätä, että koiralla on kaikki hampaat. Vähäisetkin hammaspuutteet pudottavat palkintosijan herkästi. Jos on aikaa seurata tuomarin arvostelua koko rotu läpi tai koko päivän, niin yleensä saa käsityksen, mitkä asiat ovat tuomarille tärkeitä. Eri asioilla on eri tärkeys eri henkilöille.

Heittääkö pois lapsi pesuveden mukana?

Yhden tyypin tuomari >< monityyppinen tuomari? Hyvin usein etenkin uudempia rodunharrastajia hämäävät sellaiset tuomarit, jotka sijoittavat erityyppisiä koiria sekaisin lopulliseen sijoitettujen koirien rivistöön. Lopputulos on paljon yhdenmukaisemman näköinen, jos tuomari ei sekoita tyyppejä, vaan valitsee yhden tyypin ja sijoittaa vain siihen kuuluvia koiria. Mutta eikö yksi tuomarin hyvyyden mittareista ole juuri rodun syvimmän olemuksen tuntemus?

Koiranäyttelyiden päätarkoitus on palvella jalostusta. Tuomari arvostelee näyttelyssä yksin, ja näyttelyn tulokset ovat tämän tuomarin näkemys koirasta näyttelypäivänä. Seuraavana päivänä voi tilanne olla toinen, jopa saman tuomarin kehässä.

Eniten näytteille asettajia ihmetyttää se, mistä syystä sama koira on voinut saada peräkkäisissä näyttelyissä ensin sertin ja seuraavassa näyttelyssä laatuarvostelussa sinisen nauhan. Koirat eivät kuitenkaan ole samanlaisia joka päivä, Yleensä omistaja pitää hyvänä tuomarina sitä tuomaria, jolta koira saa hyvän palkinnon. Oman koiran virheitä ei helposti nähdä. Asiaa auttaa, jos on mahdollista katsella oman koiran kehäesiintymistä videolta. Omistajan on myös usein vaikea huomata, että koira muuttuu. Se vanhenee, se voi olla huonommassa kunnossa jne.

Kertooko arvostelu totuuden?

Yhden tuomarin antama arvostelu koirasta ei kerro vielä totuutta. Tuomarilla on aikaa yhteen koiraan vain 2 - 3 min. Kannattaa aina käydä useamman tuomarin kehässä. Mahdollisesti 10 eri tuomarin arvostelujen keskiarvosta löytyy totuus koirasta. Kannattaa myös suhtautua avoimella mielellä tuomarin antamaan arvosteluun. Ei ole syytä suhtautua asiaan siten, että tuomari ei tiedä mitään. Vaikka tuomari kirjoittaisi arvosteluun jotakin sellaista, mitä kukaan muu tuomari ei ole aiemmin sanonut, niin sekin asia kannattaa miettiä ja katsoa koiraa avoimin silmin. Voihan olla, että muutkin tuomarit ovat asian huomanneet, mutta se ei ole heitä häirinnyt, eikä siitä ole näin ollen tullut mainintaa arvosteluun. Tuomarit voivat myös jättää suosikkikoiriensa arvosteluista pois joitakin asioita. Tuomareiden suhtautuminen on myös erilainen eri asioihin. Jotkut suhtautuvat erittäin ankarasti yleistyviin virheisiin sekä myös virheisiin, joista on vaikea päästä eroon.

Myös kirjallisen arvostelun saneleminen on taito, mihin vaikuttaa tuomarin tausta. Pohjoismaiset tuomarit ovat oppineet ja tottuneet kertomaan arvostelussa sekä koiran hyvät että huonot ominaisuudet. Englantilaisten, amerikkalaisten ja australialaisten tuomareiden on yleensä vaikeata sanella mitään negatiivista koirista. Näissä maissa eivät tuomarit joudu antamaan kirjallisia arvosteluja samalla tavalla kuin meillä.

Eri kennelmaissa on erilaisia tapoja, mitkä heijastuvat myös tuomarin arvostelemiseen. Englantia puhuvissa maissa ei ole laatuarvostelua lainkaan, ja tällöin tuomarin saattaa olla hyvin vaikea omaksua meillä käytössä oleva laatuarvostelu. Vaikka ulkomaiset tuomarit saavatkin sekä kirjalliset ohjeet että niiden lisäksi vielä näyttelysäännöt käydään heidän kanssaan läpi, niin eri tuomarit ymmärtävät asian eri tavalla.

Kannattaa muistaa, että myös jollakin toisella voi olla hyvä koira. Koirat arvostellaan sellaisina kuin ne ovat tänään, tässä ja nyt. Jos rodussa on hyvä taso, niin koirien järjestys voi vaihdella eri näyttelyissä. Rodun kannalta olisi huono ratkaisu, jos rodussa olisi vain yksi hyvä koira. Tätähän käytettäisiin liikaa siitokseen ja se toisi omat ongelmansa.

Yleisesti luullaan, että tuomarit arvostelevat oman mieltymyksensä mukaan. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin hataralla pohjalla. Rotumääritelmän lisäksi tuomareita ohjaavat heidän oma näkemyksensä rodusta, rodun ongelmista ja niiden vakavuudesta. Tuomari myös vertaa koiraa kanssakilpailijoihin.

Arvosteluaika per koira on erittäin lyhyt. Teoriassa se on 4 - 5 min / koira, mutta käytännössä aikaa on vain 2 - 3 min / koira. Miten kukaan voi uskoa, että siinä ajassa syntyy täydellinen ja oikea kuva koirasta? Tuomarit tekevät kyllä aina parhaansa. Olen ollut muutama vuosi sitten parin-kolmen vuoden ajan irlanninsusikoirien jalostustoimikunnassa tuomarijäsenenä. Koirille tehtiin jalostustarkastuksia. Näissä kului aikaa n. ½ tuntia / koira ja tuskinpa silloinkaan syntyi aivan täydellistä ja oikeaa kuvaa koirasta. Mutta varmasti lopputulos oli paljon parempi kuin tavallisessa koiranäyttelyssä.

Mikä on tärkeintä arvosteltaessa?

Mannermainen koiranäyttelysysteemi perustuu laatu- ja kilpailuarvosteluun, joista edellinen palvelee lähinnä jalostusta ja jälkimmäinen jalostuksessa aikaansaatujen tulosten vertailua. Koiranäyttelyt ovat nykymuodossaan kauneuskilpailuja, jolloin kauneudella tarkoitetaan rotumääritelmän mukaista ulkomuotoa. Arvostelussa tarkastetaan ensi sijassa koiran tyyppiä ja luonnetta suhteessa rotumääritelmään ja sitten punnitaan rinnan koiran virheitä ja ansioita suhteutettuna kokonaisuuteen.

Tärkeimmät asiat voidaan ryhmitellä seuraavien otsikoiden alle:
· Tyyppi
· Luonne (käyttäytyminen)
· Rakenne
· Liikkeet
· Sukupuolileima

Liikkeet ovat osa tyyppiä. Ne ovat saman asian kaksi eri puolta. Yleensä huonojen liikkeiden syynä on virhe rakenteessa. Liikkeet paljastavat paljon koiran anatomiasta. Sukupuolileima vaikuttaa yleisvaikutelman lisäksi myös esim. ilmeeseen. Näyttelyssä ei tuomari pysty arvostelemaan varsinaisesti koiran luonnetta, vaan lähinnä arvostellaan koiran käyttäytymistä ja vertailukohtana on kyseisen rodun normaaliksi katsottu käyttäytymistapa vastaavassa tilanteessa.

Määräävää koiran arvostelussa on tyyppi, joka käy ilmi jo koiraa kauempaa katsottaessa. Yksityiskohtainen koiran tarkastelu ei voi oikeuttaa sitä korkeampaan näyttelypalkintoon, kuin mihin sen tyyppi oikeuttaa, mutta kylläkin alempaan. Koirien arvostelemisen taito on rotutyyppien tuntemusta ja kyky poimia parhaat yksilöt esitetystä koiramateriaalista.

Koiran liikkeitä voi arvostella monesta eri näkökulmasta. Osalle tuomareista on etu- ja takaliikkeiden vakaus se kaikkein tärkein asia, sivuaskeleen pituudella ei ole merkitystä. Minkälaiset ovat sitten hyvät etuliikkeet? Joidenkin mielestä kaikkien normaalikokoisten koirien sekä etu- että takaliikkeiden tulee olla ehdottomasti yhdensuuntaiset (parallel), vähän samaan tapaan kuin terriereillä. Itse edustan sitä näkökantaa, että esim. vinttikoirien sekä etu- että takaliikkeillä kuuluu olla taipumus kovassa vauhdissa mennä kohti rungon keskiviivaa. Mikäli vinttikoiralla on hyvät (= joustavat) ranteet ja oikeanmuotoiset käpälät, niin liikkeet eivät ole yhdensuuntaiset kovassa vauhdissa. Sivuliikkeiden tulee olla joustavat, keveät ja vaivattomat kaikilla niillä roduilla, joille vaaditaan kohtuulliset kulmaukset sekä joustavat ranteet.

On täysin tuomarikohtainen asia, mihin järjestykseen nämä tärkeimmät asiat menevät tuomarin arvojärjestyksessä. Lisäksi saattaa usein vielä olla, että jokin yksityiskohta on erittäin ratkaiseva tuomarin mielipiteeseen joko negatiivisessa tai positiivisessa mielessä.

Ja koska on kyse kauneusnäyttelystä, missä koira esitetään, niin erittäin tärkeätä on myös koiran ja handlerin yhteistyö. Lopputulokseen vaikuttavat itse koiran tyypin ja rakenteen lisäksi erittäin paljon myös handlerin esittämistaidot, koiran kunto, asennoituminen näyttelytapahtumaan sekä, miten koiraa on valmistettu juuri tähän näyttelyyn.

Väitetään, että 80 % näyttelykehässä näkemämme koiran ja sen kehäesiintymisen muodostamasta kokonaisvaikutelmasta syntyy muusta kuin koiran perimästä. Koiran hyvä fyysinen ja henkinen kunto (oikea ruokavalio, hyvä lihaskunto, hyvät käytöstavat) sekä valmistaminen juuri tähän näyttelyyn (pesu, turkin siistiminen, muu hoito, riittävä lepo) ovat erittäin tärkeitä. Koiran esittäminen on kuin "piste iin päällä". Täydelliseen tulokseen päästäkseen on handlerin tiedettävä, miten koiranäyttelyssä koira esitetään, miten juuri tämä rotu esitetään, mitkä ovat esitettävän yksilön hyvät ja huonot puolet. Handlerin on myös osattava viestiä koiralle, mitä hän haluaa koiran tekevän. Handlerin on oltava johdonmukainen ja rauhallinen, sillä pienikin jännitteisyys välittyy hihnaa pitkin aina myös koiraan. Näyttelyesiintymisestä tulee jäädä koiralle miellyttävä muisto eli koiraa tulee kehua (ja palkita) hyvästä esiintymisestä, on palkintona sitten minkävärinen nauha tai mikä sijoitus tahansa.

Kasvatustyö

Rodut ovat kasvattajien työn tulos - eivät näyttelyt ja tuomarit tee rotuja. Tuomarit voivat tosin vaikuttaa joko negatiivisesti tai positiivisesti rodun kehittymiseen. Tuomarit voivat herättää kasvattajat huomaamaan, että "pieleen" ollaan menossa. Usein jonkin virheen yleistyessä sitä aletaankin pitää rodulle tyypillisenä. Totutaan virheellisiin koiriin, kun ei parempiakaan nähdä. Tuomaritkin palkitsevat korkeasti nämä koirat - parempien puuttuessa. Tuomarien toiminta on ihan oikea, koska tuomarit toimivat sen koiramateriaalin parissa, joka on heidän kehäänsä tuotu.

Rotumääritelmä on ehdottomasti kasvattajan tärkein ohjenuora, mutta ei suinkaan ainoa. Muita ohjenuoria ovat mm. rodun käyttötarkoitus, yleiset terveysvaatimukset sekä yhteiskunnan asettamat vaatimukset. Näyttelymenestys lisää kasvattajien menestystä ja yleensä helpottaa hyvien kotien löytymistä pennuille. Kasvattaja ei kuitenkaan saa jalostaa koiria vain näyttelymenestystä varten - ei ainakaan lyhyen tähtäimen näyttelymenestystä varten.

Näyttelymenestyksessä saattaa piillä myös vaara. Liian kapea linjasiitos ei pitkän päälle ole hyvä ratkaisu, sillä se vähentää geenivarastoa erittäin tehokkaasti ja sitä kautta voi tulla ongelmia esim. sairauksien yleistyminen, luonneongelmat, väriongelmat. Tietyissä rotukissapiireissä on ohjeena, että siitosyhdistelmää tehtäessä sama kissa ei saa esiintyä kahta kertaa sukutaulussa neljän polven aikana. Vaatimus on kova, eikä ainakaan toteudu useimmissa vinttikoirarotujen siitosyhdistelmissä - kenties pitäisi.

Kasvattajat ajattelevat asioista eri tavalla. Jokaisella on oma painotuksensa, oma kasvatuksellinen ideansa ja omat tapansa. Kasvattajalle on myös annettava aikaa, työrauha.

Rotua rakennetaan yhdessä, yhteistyössä toimien. "Tee toisille niin, kuten haluaisit itsellesi tehtävän."



Hyvän kasvattajan jalostusperiaatteet on edesmennyt bullterrierikasvattaja Raymond Oppenheimer kirjannut seuraavasti:

1. Älä käytä suunnittelematonta ulkosiitosta.
Hyvin suunniteltu ulkosiitos voi olla arvokasta, ymmärtämätön voi tuottaa kokoelman rodun kaikkia virheitä.

2. Älä käytä linjasiitosta vain käyttääksesi sitä.
Täydentävien tyyppien linjasiitos voi olla menestyksellistä, sopimaton tulee johtamaan välittömästi katastrofiin.

3. Älä ota neuvoja henkilöiltä, jotka ovat aina menestyneet huonosti kasvattajina.
Jos heidän mielipiteillään olisi arvoa, olisivat he menestyneet itse.

4. Älä usko siihen kliseeseen, että suuren valion veli ja sisar ovat yhtä hyviä jalostuksessa kuin se. Jokaista sellaista kohti on satoja, jotka eivät ole. Se riippuu yksittäisestä koirasta.

5. Älä anna koirillesi hyviä ominaisuuksia, joita niillä ei ole.
Itsepetos on porras epäonnistumiseen.

6. Älä jalosta keskinkertaisuuksilla.
Yhden virheen puuttuminen ei millään tavalla korvaa vastaavien hyvien puolien olemassa oloa.

7. Älä yritä linjasiitosta kahdella koiralla samanaikaisesti.
Tulet lopettamaan niin, että et ole käyttänyt linjasiitosta millään.

8. Älä arvostele siitosurosta sen huonoimpien jälkeläisten mukaan.
Kaikki siitoskoirat tuottavat joskus roskaa. Merkityksellistä on, kuinka hyviä niiden parhaat jälkeläiset ovat.

9. Älä anna henkilökohtaisten tunteiden vaikuttaa jalostuskoiran valintaan. Oikea uros nartullesi on oikea huolimatta siitä, kuka sen omistaa.

10. Älä anna ihailusi siitoskoiraa kohtaan sokaista itseäsi sen virheiltä. Jos sen teet, olet pian itsepetoksen uhri.

11. Älä astuta kahta koiraa, joilla on sama vika. Kerjäät huolia, jos näin teet.

12. Älä unohda ottaa huomioon koko koiraa.
Jos unohdat yhden hyvän puolen hakiessasi toista, joudut maksamaan siitä.

13. Älä etsi täydellistä urosta täydelliselle nartulle.
Täydellistä urosta tai narttua ei ole olemassa, ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan!!!

14. Älä pelkää astuttaa koiria, joilla on ilmeisiä virheitä niin kauan, kuin niillä on korvaavia hyviä puolia. Hyvien puolien puute on epäilemättä kaikkein suurin virhe.

15. Älä yhdistä tyyppejä, jotka eivät vastaa toisiaan.
Kyky tunnistaa tyyppi ensimmäisellä silmäyksellä on kasvattajan suurin lahja. Pyydä menestynyttä kasvattajaa selittämään tätä aihetta - ei ole muuta tapaa oppia.

16. Älä unohda pään laadun säilyttämisen välttämättömyyttä.
Jos sen teet, hyvä pää tulee katoamaan kuin uni.

17. Älä unohda, että määrä ja laatu tulevat olemaan yksi tavoitteistasi.
Kuka tahansa hullu voi kasvattaa yhden hyvän ilman toista!

18. Älä koskaan yritä aliarvostaa suurenmoista koiraa.
Jokin kaunis ei ole vain ikuinen ilo, vaan suurenmoinen koira voi olla myös esteettisen ylpeyden ja ilon lähde kaikille niille, jotka rotua todella rakastavat.

19. Älä unohda, että hyvä pää ja terveys voi olla toinen tavoitteistasi.
Monet ihmiset eivät koskaan kasvata kumpaakaan.

20. Älä tyydy kuin kaikkein parhaaseen. Toiseksi paras ei koskaan ole tarpeeksi.

Rodut voidaan säilyttää vain uskollisuudella.
Rodut ovat kasvattajien käsissä ja kasvattajien asiantuntemuksen tulos.

Tekstin osittainenkin lainaaminen ilman asianosaisten lupaa on ehdottomasti kielletty. Tarvittaesssa ota yhteys toimitukseen.

© Springerspanielit ry